Kaikki järjestyy kyllä. Hoidetaan yhdessä raha-asiasi kuntoon.

Joskus eteen tulee tilanteita, joissa laskuista suoriutuminen eräpäivään mennessä aiheuttaa haasteita. Joustavana laskutus- ja perintätoimistona olemme tukenasi. Klikkaa oheisesta janasta omaa tilannettasi koskevaa kohtaa ja tiedät, miten toimia.



ALKUPERÄISEN LASKUN ERÄPÄIVÄ
ERÄPÄIVÄ

Olen saanut laskun

Kun maksat laskun eräpäivään mennessä, on kaikki kunnossa. Jos sinulla on mitä tahansa kysyttävää laskuun liittyen, älä epäröi ottaa yhteyttä. Aina iloisesti palveleva asiakaspalvelumme on paikalla sinua varten!

Tiedätkö jo nyt, ettet voi maksaa laskua eräpäivään mennessä? Ei hätää – selvitetään yhdessä, voisiko esimerkiksi eräpäivää siirtää.

Maksumuistutus
2 VIIKKOA

Olen saanut maksumuistutuksen

Jos sait maksumuistutuksen laskusta, jonka olet jo maksanut vähintään kahta arkipäivää maksumuistutuksen päiväystä aikaisemmin, tarkista viite- ja tilinumeroiden oikeellisuus. Jos ne täsmäävät, voit hävittää maksumuistutuksen. Huomioithan, että mikäli maksoit laskun myöhemmin kuin kahta arkipäivää maksumuistutuksen päivämäärää ennen, olet velvollinen maksamaan maksumuistutuksesta aiheutuneet kulut.

Saat asian hoidettua kuntoon maksamalla maksumuistutuksen kuluineen ja korkoineen viimeistään merkittynä eräpäivänä. Käytä maksaessasi maksumuistutukseen merkittyjä viite- ja tilitietoja. Viivästyskorkoa kertyy laskun eräpäivästä alkaen.

Jos et kykene maksamaan laskua ajallaan, ota BRANGin asiakaspalveluun yhteyttä. Katsotaan yhdessä, voidaanko eräpäivää siirtää tai voimmeko tehdä maksusuunnitelmaan muita tilanteessasi auttavia muutoksia. Laskua ei kannata missään nimessä vain jättää maksamatta, sillä se siirtyy perintään noin kahden viikon kuluttua ja aiheuttaa lisäkuluja. Viivästyskorkoa kertyy laskun eräpäivästä alkaen.

Mikäli sait mielestäsi aiheettoman laskun, ota yhteyttä BRANGiin. Kerro, miksi lasku on mielestäsi aiheeton tai virheellinen. Me selvitämme asiaa yhdessä laskuttavan yrityksen kanssa.

1. maksuvaatimus
1. maksuvaatimus

Olen saanut perintäkirjeen

Viisainta on vielä tarkistaa, että olet käyttänyt oikeita viite- ja tilitietoja sekä maksanut laskun lisäksi mahdolliset muistutuskulut.

Meidän tehtävänämme on olla tukenasi silloin, kun tarvitset joustoa. Ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä, voisiko laskua maksaa esimerkiksi useammassa erässä tai siirtää eräpäivää sinulle paremmin sopivaan ajankohtaan.

Ehdottomasti huonoin vaihtoehto on olla tekemättä mitään. Silloin perintä jatkuu ja kulut kasvavat. Ota yhteyttä mahdollisimman pian: selvitetään yhdessä, voidaanko maksusuunnitelmaa muuttaa joustavammaksi. Monissa tapauksissa eräpäivää pystytään siirtämään kahdella viikolla eteenpäin.

2. maksuvaatimus
2. maksuvaatimus

Olen saanut toisen perintäkirjeen

Tarkista, että olet maksanut laskun ennen toisen maksuvaatimuksen päiväystä. Varmistathan, että olet maksanut koko summan kuluineen ja korkoineen oikeilla viite- ja tilitiedoilla. Mikäli olet maksanut vasta toisen maksuvaatimuksen päiväyksen jälkeen, jää maksettavaksesi vielä toisesta maksuvaatimuksesta syntyneet perintäkulut.

Tilanne on ajautunut harmillisen pitkälle ja esimerkiksi eräpäivän siirtäminen voi olla tässä vaiheessa jo hankalaa. Älä kuitenkaan hätäänny, vaan ota viimeistään nyt BRANGiin yhteyttä. Kenties voimme vielä tehdä asiallesi jotain.
Huonoin vaihtoehto on olla tekemättä mitään, sillä silloin maksu siirtyy oikeudelliseen perintään, josta seuraa kuluja sekä mahdollisesti maksuhäiriömerkintä luottotietoihin. Osa saatavista voidaan siirtää suoraan ulosottoon.

HAASTE
Haaste

Olen saanut haasteen käräjäoikeudesta

Sait haasteen, koska lasku on maksamatta etkä ole sopinut uutta maksusuunnitelmaa. Haastehakemus on lähetetty käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Toimi annettujen ohjeiden mukaan 14 vuorokauden kuluessa – muussa tapauksessa seurauksena on maksuhäiriömerkintä ja velkaa voidaan periä tuomion saatuasi ulosotossa.

TUOMIO
Tuomio

Olen saanut tuomion

Jos jätät reagoimatta haasteeseen, saat 14 päivän kuluttua haasteen tiedoksiannosta käräjäoikeudelta maksuhäiriömerkinnän luottotietoihin aiheuttavan tuomion. Tuomion seurauksena velkaasi voidaan periä ulosotossa.

ULOSOTTO
MAKSUHÄIRIÖMERKINTÄ

Olen ulosotossa

Saat vireilletuloilmoituksen ulosottomieheltä. Se sisältää velkaa koskevat tiedot sekä yhteystiedot jatkoselvittelyä varten. Nyt vaihtoehtoja on kaksi: voit maksaa velkaa vapaaehtoisesti tai tulojasi ja omaisuuttasi voidaan ulosmitata.
Julkiset maksut, kuten esimerkiksi kunnallinen päivähoito tai liikennevakuutus, siirtyvät suoraan ulosottoon.